Olen vuodesta 1996 suunnitellut lentäviä erikoisajoneuvoja pystysuunnassa tapahtuvaan lentämiseen eli koneita, joilla noustaan ja laskeudutaan samaan tapaan kuin helikopterilla. Ei ole epäilystäkään, että näillä ominaisuuksilla varustettuja koneita voidaan kuvailla lähes täydellisiksi niiden operatiivisten kykyjen vuoksi. Lisäksi vaikka helikopteri vielä tänään on korvaamaton, on kuitenkin välttämätöntä tutkia myös pystysuunnassa lentävien koneiden uusia ulottuvuuksia.

Vaikka helikopterit ovat erikoisten käyttömahdollisuuksiensa vuoksi elintärkeitä – esim. ilma-pelastuksessa tai siviilin käytössä vaikeasti saavutettavilla alueilla – niiden käytössä on myös tiettyjä ongelmia. Nämä johtuvat roottorista, joka toisaalta tuo esille rakenteellisia rajoituksia ja toisaalta pyörivän massan korkean pyörimisnopeus on erittäin vaarallinen. Nykyisin on paljon ilmailuonnettomuuksia, jotka liittyvät tämäntyyppiseen koneeseen ja monet niistä tehtävistä, jotka olivat helikoptereille ominaisia, alkavat olla yhä vaikeampia toteuttaa. Ajatellaan esimerkiksi heli-kopterin käyttöä pelastusoperaatioissa tiheästi

 

rakennetuissa kaupungeissa alueilla, joilla on yhä enemmän vaarallisia ilmassa olevia esteitä ja jotka siten rajoittavat voimakkaasti helikopterien käyttöä.

Olen muutaman vuoden ajan toiminut helikopterilentäjänä. Näiden vuosien aikana olen kerännyt paljon mielenkiintoista kokemusta myös ilmapelastuksen alueella. Heti ensimmäisistä kurssipäivistä alkaen aloin ajatella rakenteellisesti ja toiminnallisesti uusia mahdollisia vaihtoehtoisia lentäviä ajoneuvoja, joilla kyettäisiin ratkaisemaan ne rakenteelliset ja turvallisuuteen liittyvät ongelmat, joita helikopteria käytettäessä ei voida koskaan ratkaista.

Tärkeimpiä projekteja ovat uudelleen CELL CRAFT –nimen (’G’) saanut sarja sekä uusi, amerikkalaiselle PAM GROUPille kehitetty yksipaikkainen lentokone. Vaikka ne ovat erilaisia, tarjoavat molemmat erinomaiset mahdollisuudet niin turvallisuuden kuin operatiivisten ratkaisujen suhteen.

 

YHTEENVETO

Emme todellisuudessa tiedä, mikä lentokoneen tulevaisuus on tässä mielessä. Kun otetaan huo-mioon resurssien jatkuvan väheneminen ja yhä monimutkaisemmat ongelmat yhteiskunnassamme, on vaikeaa kiinnittää huomiota näihin teknologioihin. Silti tällaiset kulkuneuvot ovat tarpeellisia sivilisaatiomme jatkuvuudelle. Lähes varmasti tullaan käyttämään uusia polttoaineita tai uusia vaihtoehtoisia käyttövoimalähteitä. Olen kuitenkin suunnitellut koneen niin, että siinä voidaan käyttää erilaisia polttoaineita, jopa kasvijalosteisia öljyjä.

Lentoajoneuvojen lisäksi toimin erilaisilla aloilla, jotka liittyvät myös teolliseen muotoiluun, esim. elektroniset laitteet, musiikki-instrumentit, autot, kellot jne. Koska olen kuitenkin myös muusikko, tunnen sen musiikin tuottaman lennokkuuden, joka saa myös tunteemme ja mielikuvituksemme lentämään. Siksi tärkein periaatteeni kaiken selittämiseksi on nykyään ”päästä ajatuksesi lentämään korkealle”.

Translation by PACO NUCCI & LORIS BORRO